Eteläisen Suomen tulevaisuuden matkailun neuvontapalvelut konsepti julkaistu!

Eteläisen Suomen matkailuneuvonnan nykytila ja tulevaisuuden matkailun neuvontapalveluiden konsepti julkaistiin.Visit Espoo Chat-ruutu

 

Yhteistyöverkosto

Eteläisessä Suomessa aloitetaan tiiviimpi yhteistyö alueen matkailuneuvontojen kesken syksyn 2014 aikana. Verkoston puheenjohtajana toimii Visit Espoo ensimmäisellä puolivuotiskaudella. Verkoston syntymisen taustalla on eteläisen Suomen tulevaisuuden matkailun neuvontapalveluiden konseptointityö, joka toteutettiin kevään ja kesän 2014 aikana. Toimenpide oli osa Uudenmaan liiton matkailun kehittämishanke TouNet:tia. Konsepti toteutettiin ostopalveluna digitaalitalisen asiantuntijayrityksen Solitan kanssa. Lue loppuun

Tulevaisuudessa matkailuneuvonta näyttää digitaaliselta

DSC03683

Tulevaisuuden matkailun neuvontapalvelut –toimenpiteessä luotiin tiekartta konkreettisista askeleista tulevaisuuden matkailuneuvontaan. Tulevaisuus näyttää yhä enemmän digitaaliselta ja asiakkaalle tulee mahdollistaa tiedon helppo ja nopea löytäminen. Toimenpiteen myötä otettiin kahdeksassa etelä-suomalaisessa kunnassa chat-palvelu kokeiluun hankkeen loppuun saakka. Lue loppuun

TouNet jatkaa matkailun pk-yritysten tukemista verkossa myymisessä vielä elo-syyskuun aikana

Matkailupalveluiden ja -tuotteiden myynnistä verkossa julkaistaan opas kesäkuun aikana. Oppaassa käsitellään mm. verkkokaupan perustamisen lähtökohtia, liiketoiminnan suunnittelua ja asiakkaita, tuotteiden vaatimuksia, logistiikkavirtojen hallintaa, lainsäädäntöä, jakelukanavia, verkkokauppaohjelmiston valintaa ja verkkokaupan suunnittelua sekä seurantaa ja tulosten mittaamista. Lue loppuun

Uudenmaan matkailun pk-yritykset janoavat konkreettista apua verkkomyynnissä

Fiskars tietoisku myynnistä

Matkailupalveluiden ja –tuotteiden myynnistä verkossa järjestettiin tietoiskuja Uudellamaalla touko-kesäkuun aikana, joissa asiantuntijana toimi Kirsi Mikkola Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy:stä. Tietoiskuissa käsiteltiin yrityksen verkkokaupankäynnin aloittamista, vaihtoehtoisia tapoja myydä verkossa sekä verkkokaupan löydettävyyttä ja näkyvyyttä. Mikkolan esitys sisälsi paljon konkreettisia case-esimerkkejä erilaisista verkkomyynnin ratkaisuista ja valinnoista, joihin voi käydä tutustumassa esityksen linkeistä: Verkkokauppaan mars, mars! Lue loppuun

Lumo starttasi toimintansa 1.5.2014 alkaen

lansi_fi_logo

Lumo, eli Länsi-Uudenmaan yhteinen myynti- ja markkinointiyhtiö on käynnistymässä kuten on suunniteltu. Mukaan on sitoutunut 26 yritystä sekä viisi Länsi-Uudenmaan kuntaa (Lohja, Raasepori, Inkoo, Siuntio ja Hanko). Kunnat ja yritykset ovat sitoutuneet rahallisesti Lumon toimintaan seuraaviksi kolmeksi vuodeksi. Vaikka Lumon toimintaa pyöritetään osittain kuntien rahoituksella, ovat yritykset kuitenkin keskiössä. Lumon omistus on alueen matkailuyrityksillä ja toiminta tähtää mukana olevien toimijoiden asiakasmäärien lisäämiseen, viipymän kasvattamiseen ja tuotteiden kehittämiseen.

Lumo starttasi toimintansa 1.5.2014 alkaen. Työ aloitetaan tuotteistamisella ja brändityöllä.

Lisätietoja: jukka.punamaki@uudenmaanliitto.fi ja jukka.punamaki@novago.fi

Kutsu: Matkailupalvelut ja –tuotteet myyntiin verkossa! Tietoiskut 20.5. – 9.6. Uudellamaalla

Kuluttajat tekevät ostoksia entistä enemmän verkossa, joten yrittäjälle verkkoon siirtyminen on yksi menestyksen edellytyksistä. Yksi yhteinen myynnin ratkaisu ei kuitenkaan ole todellisuutta – tuotteita ja palveluita on erilaisia ja verkkomyynnin ratkaisut ovat palveluntarjoajilla eri vaiheissa. Lue loppuun

Etelä-Suomessa haetaan yhteisiä linjauksia matkailun kv. markkinointiin

Etelä-Suomen Tourism Roundtable kokosi yhteen Etelä-Suomen kaupunkien matkailuvaikuttajia 20.11.2014. Tapaamisessa toimijat linjasivat halunsa tiivistää yhteistyötä ja kehittää erityisesti kansainvälisille matkailijoille suunnattua markkinointia. Yhteistyö sovittiin aloitettavan mm. työstämällä yhteinen visio ja painopistealueet. Konkreettinen työ käynnistetään TouNet –hankkeen Tinno-osahankkeen avulla. Lue loppuun

Uutta matkailun neuvontapalvelua pilotoidaan Helsinki-Vantaan lentokentällä

TouNet-hankkeessa on käynnissä hankintaprosessi, jossa hankinnan kohteena on tulevaisuuden matkailun neuvontapalveluiden suunnittelu palvelumuotoilun keinoin, sekä toteutus lentoaseman pilottikohteessa, seudullisessa matkailuneuvonnassa. Hankintapäätös pyritään tekemään 20.12.2013 mennessä ja toimenpide saadaan käynnistettyä tavoitteen mukaan tammikuun 2014 alussa. Lue loppuun